Kuva: Juho Kuva

NRJ Aamu katkaisi Aamulypsyn voittoputken, sitten alkoi supina: "Pöyristyttävää", lataavat juontajat

01.05.2024 16:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Niko Saarinen ja Julianna Jokela kertovat, mitä palkitun aamuohjelman tekeminen on vaatinut ja miten kaksikon yhteistyö starttasi.

Aamulypsyn 10 vuoden voittoputki katkesi 12. huhtikuuta, kun NRJ Aamu pokkasi vuoden radio-ohjelman palkinnon Radiogaalassa. Julianna Jokela, 29, ja Niko Saarinen, 37, vastaanottivat palkinnon raikuvien aplodien saattelemana. Kaksikon innostus lavalla oli käsinkosketeltavissa. 

Voitto napsahti heille vain vajaan kahden vuoden yhteisen tekemisen jälkeen. Mutta miten he tekivät sen ja mitä kulissien takana on oikeasti tapahtunut?  

Alkusokki 

Kaikki alkoi, kun Jokela sai kutsun palaveriin, jonka sisältöä ei etukäteen sen kummemmin paljastettu. Iso kela alkoi pyörimään radiojuontajan päässä samantien. 

- Mähän luulin aluksi, että saan potkut. Olin viikonloppuna jo mietiskellyt, että mitä rupean seuraavaksi tekemään, jos lähden täältä menemään, Jokela muistelee. 

Potkuja ei suinkaan tullut, mutta toinen elämää mullistava uutinen kylläkin. Jokela siirtyisi NRJ Iltapäivästä aamujuontajaksi. Aamu on tunnetusti radion halutuin ja paras paikka. 

- Olin sokissa, Jokela toteaa. 

- En ajatellut koskaan, että rupeaisin tekemään aamua. Tiesin, että mulla on haasteita aamuheräämisen kanssa, enkä ole aamuihmisiä ollenkaan. Iltapäivä oli mulle aina sellainen [paikka], mistä olin unelmoinut, hän sanoo. 

Seuraavaksi pudotettiin pommi juontoparista, Niko Saarisesta. 

- Kyllä mä kauhuissani olin siitä, että me ollaan kuitenkin isoja persoonia kummatkin - miten tämä yhteistyö tulee oikein soljumaan? 

Jokela on työskennellyt NRJ:llä jo useamman vuoden juontajana. (kuva: NIko Tiainen)

Saarinen puolestaan oli juontanut NRJ Viikonloppua puolisen vuotta. 

- Sanoin silloin, että aamu on se mitä haluan tehdä, ja mulle sanottiin, että et sä voi heti siihen mennä, meillä on siinä juontaja. Sanoin, että joo, mutta menen jossain kohtaa. Se oli mun haaveeni, en tietenkään tarkoittanut sitä, että menisin oikeasti - mähän en ole siis aamuihminen. Inhoan aamuja, Saarinen nauraa. 

Vitsi kävi kuitenkin pian toteen, kun Saarinen sai puhelun aamupestistä ja varmistuksen juontoparistaan. Saarinen tiesi Jokelan NRJ:n iltapäivästä ja yhteisistä palavereista, mutta siinäpä se. 

- Olin ihan, että mitä helvettiä. Eihän me silleen tunnettu siinä kohtaa, Saarinen muistelee. 

Yhteistyö alkoi kuitenkin ilman sen suurempia kipuiluja, ja alun sokki vaihtui innostukseksi: nyt olisi mahdollisuus tehdä jotain isoa.  

- Sitten kun teimme muutaman aamun yhdessä ja näin, miten Julianna tekee sitä lähetystä, niin olin ihan, että vau. Mulla on tosi paljon opittavaa hänestä, Saarinen sanoo. 

(kuva: NRJ)

Voit myös kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta.

Dramaattiseksi tunnustautuvan kaksikon välille ei ole juurikaan riitoja syttynyt viimeisen parin vuoden aikana, mutta väittelyitä kylläkin. Töitä tehdään tiiviisti yhdessä, joten yhteentörmäyksiä tulee välillä väkisinkin.

- Tämähän on tietyllä tapaa sellainen toinen parisuhde, Jokela kuvailee.

Useimmiten hankausta on tullut aikatauluttamisesta ja erilaisista tavoista työskennellä. Saarinen haluaisi usein lähetyksen jälkeen ottaa päiväunet, kun taas Jokela tahtoisi painaa heti putkeen pari tuntia töitä. Saarinen on radion ohella pyörittänyt myös tv-projekteja ja podcasteja. 

- Totta kai välillä tulee känkkäränkkää. Sitten meillä on vielä omat elämät mitä pyöritetämme tuossa. On kaikkia suhdekuvioita ja -kiemuroita, tietysti ne vaikuttavat siihen mitä tapahtuu lähetyksessä biisien aikana. Kyllähän se tunnelma on välillä jäinenkin. On siellä draamaakin, mutta hyvissä määrin, Saarinen tunnustaa. 

- Olen yllättynyt siitä, kuinka vähän sitä kuitenkin on loppupeleissä ollut, Jokela miettii. 

(kuva: Niko Tiainen)

"On ollut jopa pöyristyttävää, että olemme keskustelunaiheena siitä"

NRJ Aamun voitto vuoden radio-ohjelmaksi ei tullut kaksikolle varsinaisesti yllätyksenä. NRJ on kerännyt sometyöskentelyllään tähän mennessä huimat 118 tuhatta seuraajaa TikTokissa ja aamulähetyksen lennokkaat jutut ovat nousseet kerta toisensa jälkeen otsikoihin mediassa. Ja onhan kanava ennenkin kotiuttanut vuoden radio-ohjelma –voittoja. 

- Sanon, että kyllä me tiesimme. Tiesimme millainen hässäkkä ympärillämme on, Saarinen sanoo. 

- Siihenhän olemme pyrkineet, että voitamme vuoden ohjelma -palkinnon ja nostamme NRJ Aamun ihan uudelle tasolle, missä se ei ole koskaan ollut edes, Jokela painottaa. 

Mitä ohjelman tekeminen on siis vaatinut? No, radion tekemistä täydellä sydämellä, avoimuutta ja tiivistä yhteistyötä talent coach Anssi Honkasen kanssa. Jokela ja Saarinen ovat soluttautuneet myös someen ja ottaneet etenkin Tiktokin haltuun. Tästä viimeisestä onkin tullut sanomista: osa on sitä mieltä, että voitto napsahti heille vain ja ainoastaan valtavan someseuraajakunnan ansiosta, ei itse ohjelman laadun vuoksi. Kaksikko on törmännyt tämänkaltaisiin keskusteluihin esimerkiksi keskustelupalstoilla ja Jodelissa. 

- Tuo palkintohan ei ole kuunnelluin radio-ohjelma, vaan näkisin sen niin, että se palkinto on esimerkiksi radio-ohjelmalle, joka tulee ihmisille ensimmäisenä mieleen. Uskaltaisin väittää, että jos menemme tiettyyn kohderyhmään vaikka Tiktokin käyttäjissä, niin heille ainoat radiojuontajat ovat minä ja Julianna. Eivät he ole tienneet aikaisemmin mikä on Aamulypsy, Saarinen lataa. 

- On ollut jopa pöyristyttävää, että olemme keskustelunaiheena siitä, menikö voitto oikeaan osoitteeseen. Mielestäni se meni just sinne minne se tänä vuonna kuului. Yleisöhän sen päätti. Jälkikäteenhän nyt kaikki voivat viisastella ja tehdä jonninjoutavia ulostuloja, hän jatkaa. 

Yleisö äänesti NRJ Aamun vuoden radio-ohjelmaksi. (kuva: AOP / Timo Korhonen)

Jokelan mielestä on ensiarvoisen tärkeää, että radiota viedään tänä päivänä yhä enemmän somen puolelle, eikä siitä sovi hänen mielestään rokottaa tekijöitä. 

- Fakta on vaan se, että NRJ Aamu on edelläkävijä sosiaalisessa mediassa, ollut jo pitkään, siitä ei ole kahta sanaa. Sen eteen on pitänyt tehdä ihan valtavasti töitä. Ylipäätään radiojuontajat eivät ole enää radiojuontajia, he ovat sisällöntuottajia ja mun mielestä kaikkien alalla olevien ihmisten pitäisi tietää se, hän täräyttää. 

- Jos he eivät tiedä sitä, niin silloin he eivät ole onnistuneet ihan hirveän hyvin omassa duunissaan mun mielestä, Jokela jatkaa painokkaasti. 

Saarinen palkittiin samaisessa gaalassa myös vuoden valtakunnallisena  radiojuontajana toista vuotta putkeen. Se voitto sen sijaan tuli täysin puskista. 

- En ollut ajatellut voittavani sitä ensimmäistä, enkä varsinkaan toista kertaa. 

Lokaa on satanut niskaan tästäkin, kun suuri seuraajakunta on jälleen puhututtanut. Ansaitsiko Saarinen voittoa, vai oliko kaikki vain someseuraajien ansiota? 

- Se on mun mielestä pöyristyttävä keskustelu. Tuolla on todella paljon radiojuontajia keillä on paljon seuraajia, mutta he eivät saa niitä äänestämään, Saarinen sanoo jälleen.

- En mä edes jaksa tuollaista keskustelua, se on ollut mun mielestä jotenkin outoa. 

Jokelan mielestä kritiikki ei kuulosta järin loogiselta ja kiirehtiikin muistuttamaan, että hänkin pääsi vuoden radiojuontaja –shortlistaukselle suhteellisen pienellä seuraajamäärällä, jättäen taakseen monet somessa suositummat juontajat.  

- Se kertokoon kaiken. 

(kuva: AOP / Matti Matikainen)

Kaksikon tavoitteena on kasvattaa NRJ kanavana mahdollisimman isoksi ja ilmiöittää NRJ Aamu yhdeksi Suomen kuunnelluimmista aamuohjelmista.

- Haluan, että myöhemmin kun ihmiset listaavat mitkä ovat olleet merkityksellisiä aamuohjelmia vaikka tällä kanavalla, niin että me olemme yksi niistä, joka mainitaan, Jokela haaveilee. 

Saarinen toivoo edellä mainitun lisäksi myös tunnustusta Radiogaalan raadilta yleisön lisäksi. Sen sanottuaan hän pysähtyy kuitenkin heti miettimään. 

- Mehän teemme tätä radiota kansalaisille, emme raatilaisille. Toisaalta, onko niillä palkinnoilla sitten lopulta yhtään mitään väliä, niin ei välttämättä. 

Voice.fi ja NRJ ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Niko Saarinen ja Julianna Jokela paljastavat, kuinka paljon ruokatilauksiin on mennyt rahaa - "Käsiraha asunnolle"

Lue myös: Niko Saarinen ja Julianna Jokela paljastavat, kuinka paljon ruokatilauksiin on mennyt rahaa - "Käsiraha asunnolle"

Lue myös: Radiojuontaja Julianna Jokela valjasti ADHD:n vahvuudekseen – ’En olisi tässä ilman ADHD:ta’

Kilpailut

Uusimmat